Kun tulin eilen kotiin, niin ensimmäiseksi haistelin sisäilman. Teen niin aina, kun olen ollut vähän aikaa poissa, koska silloin on aina tuntunut hajua. Tähän asti se on ollut lähinnä likainen, ei tunkkainen niin kuin homeisissa taloissa. Eilen haju oli selvästi erilainen. Haistelin pitkään ja hartaasti ja lopulta nenäni erotti selvän homeen hajun. Johan olen sitä alusta asti epäillytkin. Oli niin selvä, etten saanut sitä moneen tuntiin pois nenästäni! Ällöä.

Tänään laitoin keittiön vesijohdon ympärille lämmityskaapelin päälle ja yksi tapetinpala irtosi seinästä. Siellähän se kosteusongelma muhii. Huokaus.

Tästä huolimatta mielialani on ollut erinomainen! Viimeinen työtehtävä ei mennyt ihan niin kuin olisin toivonut, mutta pienen harmittelun jälkeen, päätin silti mennä samaan paikkaan uudelleen. Tunnistin lannistuneen mielialan nostavan päätään ja halusin palata kotiin olemaan yksin ja hiljaisuudessa. Mutta en tehnyt niin! Työviikko teki hyvää. Ensin olin tietysti niin hermostunut, etten juuri nukkunut, mutta sitten univelka voitti ja aloin nukkua.

Luulin, että kotona nyt viimeistään olisin taas väsynyt ja nukkuisin puolillepäivin. Ei niin käynytkään. Heräsin aamulla ennen kahdeksaa ja väkisin laiskottelin sängyssä yhdeksään. Ei minua väsytä! Nukuin hyvin ja olen iloinen. No, vähän saamaton, kun on joitain paperihommia vielä tehtävänä. Teen minä ne sitten, kun olen syönyt. Eilen jopa siivosin ennen kuin purkasin auton tyhjäksi. Ihme juttu!

Uskaltaisinko toivoa, että käänne parempaan on alkanut?