perjantai, 4. tammikuu 2013

Blogi on muuttanut!

Sain sen onnistumaan! Siis blogin siirron! Uusi osoite on tiinanmasennus.blogspot.fi

tiistai, 25. joulukuu 2012

Kyllästynyt vuodatukseen

Blogin seuranta ei ole toiminut pitkään aikaan. Tämän toiminta on ollut kesästä asti niin heikkoa, että haluaisin vaihtaa bloggeriin. En  vain osaa sitä käyttää! Siis sain minä blogin perustettua ja kuvankin laitettua, mutta en saa siirrettyä tämän blogin tekstejä. En myöskään yhtään käsitä niitä ulkoasumalleja enkä ole nykyiseen ulkomuotoon tyytyväinen. 

Tänään on olo aivan surkea. Se alkoi jo eilen. Etsin aitasta, mitä ulkovaloja mulla on. Sain joulukuun alussa pensaaseen yhdet laitettua, mutta ne on tosi lyhyet ja minusta minulla oli pidemmät valot viime vuonna. No, löytyihän sieltä kahdet valosarjat ja testasin, että toimivat. Sitten aloin vaihtaa. Iso virhe! Pitkästä sarjasta olikin puolet lampuista toimimattomia. No, oli vielä toinen sarja jäljellä. Siitä jäi osa käteen. Kun se oli töpselissä kiinni, alkoi käry käydä. Olihan sitä nakerreltu oikein kunnolla! Meinasin vaihtaa alkuperäisen takaisin, mutta sepä ei enää toiminutkaan! Sitäkin oli nakerreltu ja se hajosi tässä vaihdossa lopullisesti! 

Sinne meni kolmet jouluvalot kerralla! Kiitos jyrsijät tai kissat, kuka lieneekään niitä pureskellut poikki. 

Tänään meinasin lähteä koirien kanssa jouluajelulle, mutta toinen koirani ei halunnut millään. Vajaan kilometrin päässä käännyin suosiolla takaisin. Roope tulikin kotiin vauhdilla ja iloisesti. Ei jouluajelua. Kai se on sökö koira. On se ontunut parina päivänä mutta kipulääkkeellä ei enää tänään. Turha valjakkoharrastus, kun ei Peppi yksin pysty rekeä vetämään. En harrasta tänä talvena sitten mitään. 

Itken vain, kun mikään ei toimi. 

lauantai, 22. joulukuu 2012

Uskallusta

Varasin itselleni koiranpennun. heart Mitäpä sitä enää viivyttelemään, kun oikeasti sen kerran haluan ja pitkään olen asiaa miettinyt ja suunnitellut. 

Heti kun on jotain, mitä odottaa mielellään, niin saa uutta virtaa. Tänään siivosin oikein urakalla ja nyt illalla leivoin leipää ja joulutorttuja. On niin mahtavan siistiä! Ei pitkään aikaan ole näin siistiä mulla ollutkaan! Eikä siihen loppujen lopuksi kovin kauan mennyt. Matot tosin on vielä ulkona, joten siivoushan taisi jäädä kesken. Hui hai ja hällä väliä! Mulla on hyvä ja iloinen mieli ja sehän tässä on tärkeintä! 

torstai, 20. joulukuu 2012

Rahantuloa ei voi estää

Mulla on tällä hetkellä rahatilanne erinomainen parin työviikon ansiosta. Eikä siinä vielä kaikki. Keva lähetti kirjeen koskien ensi vuoden kuntoutustukea. Minulla tulee 5 vuotta kuntoutustuella täyteen, joten saan tukeen 22%:n kertakorotuksen. Ihan älytöntä! Mun piti tuijottaa kauan niitä lukuja ennen kuin tajusin. Miksi juuri nyt, kun en tarvitse? 

Ensin ajattelin, että en ansaitse enempää ilmaista rahaa. Minulla maksetaan siitä, että olen vaivainen ja sairas, mutta olen tähänkin asti tullut toimeen. Kaksikymmentäkaksi prosenttia yhtäkkiä lisää on paljon, koska tukeni ei ole mikään minimisumma muutenkaan. Tietysti tämä olisi hieno juttu, jos olisin minimituilla kituuttava. Heille tämmöinen sääntö on varmasti tarpeen. Ei kuitenkaan minulle! 

Sitten tein päätöksen: käytän sen ylimääräisen rahan itseni työkuntoiseksi saamiseen. Niin sen pitää mennä. Oikeastaan minua vaivaa tällä hetkellä lähinnä saamattomuus. Voisin aloittaa ominpäin jo ryhtiliikkeen. Alan tekemään joka päivä vaikka tunnin pari jotain järjestelmällisesti. Ensin joulusiivousta, sitten lisää siivousta ja mitä tässä nyt keksiikään. Niin, vielä enemmän törkyjen siivousta. Tavaroita kirpputorille nurkista pölyä keräämästä. On täällä tekemistä! Nyt vain teen itselleni työlistan ja "työpäivän". Esim. klo 13-15 siivousta naamakirjassa istumisen sijaan. 

Sitten etsin toimintaterapeutin, joka saa auttaa pääsemään eteenpäin. Tai ihan ensimmäiseksi soitan mielenterveystoimistoon, jos psykologilla, joka asioitani "hoitaa", olisi jotain vinkkiä antaa. Olen minä vielä kuitenkin luultavasti ehkä masentunutkin... En oikeasti tiedä, olenko. Saatan ollakin tai saatan olla olemattakin. Kun sitä ei ole tullut ajateelleeksi pitkään aikaan, niin olisiko se sillä kadonnut? 

Töihinmeno vakituisesti tuntuu kuitenkin ajatuksena mahdottomalta. Kaukainen ja inhottava ajatus suorastaan. Minä tavoittelen jotain, joka tuntuu vastenmieliseltä. Toisaalta en halua olla kotonakaan lopun ikääni, toisaalta en halua olla töissäkään muuta kuin pienen hetken. Kyllä kai se kertoo siitä, että en jaksa tällä hetkellä muuta kuin sen hetken töitä. Innostus ja palo töihin pitäisi saada palaamaan, jotta olisin oikeasti terve. Siihen on vielä pitkä matka. 

keskiviikko, 19. joulukuu 2012

Kuulumisia

Kävin eilen katsomassa koiranpentuja. Voi, että mä tahdon sellaisen! Tosin olin järkevä ja sanoin, että haluan katsoa niitä toistekin ennen kuin lopullisesti päätän, otanko pennun. Kahden uroksen kanssa pitää kunnolla miettiä, millaiset luonteet laittaa yhteen. Kovin röyhkeää pentua en voi ottaa kiltin Roopen kaveriksi. Roope on kiltteydestä huolimatta erittäin tarkka siitä, että se on suurin ja komein. Siis pomo. Nuoremman koiran on se tajuttava ja mielellään ilman verisiä tappeluita. 

Pari päivää olin aika tööt ja nyt olen taas piristynyt. Luultavasti jossain mitä olen syönyt on ollut enemmän gluteenia. Tai ehkä viime viikon työreissu vaati vasta veronsa. No, joka tapauksessa se on ohi nyt. Talo on kaaoksen vallassa ja pitäisi siivota. En ota siitä ressiä. Siivon sitten, kun siltä tuntuu. Jotenkin päivät on taas hujahtanut ohi kaikessa muussa. 

Päivät tosiaan kuluvat nopeasti ihan kuin huomaamatta. En oikein osaa rauhoittua aloilleni. Töissäkäynti oli mukavaa kaikesta huolimatta. Tunsin itseni tarpeelliseksi ja päteväksi. Kiireestä huolimatta en lannistunut, vaan hoidin hommat. Olen ylpeä itsestäni. Ihmettelen vain, miksi en voinut jäädä sellaiseksi? Miksi nyt kotona olen taas niin saamaton? Jotain muka teen melkein koko ajan, mutta en saa mitään tehtyä sittenkään. Ainakaan niitä asioita, mitkä vaivaavat mieltäni. 

Okei, teen lähinnä kivoja juttuja! Mieltä vaivaa kaikki ikävät, vaivalloiset hommat, jotka siirrän aina eteenpäin toiste tehtäviksi. cheeky