Eilen sain lopultakin vaihdettua juoksulangan paikan. Se kun on tähän asti ollut talosta tielle päin ja niin pitkällä, että koira yltää tien reunaan asti. Ei hyvä! Tämä on tosi hiljaista seutua, joten ei se ole ketään haitannut. Tänä vuonna on kuitenkin ohikulkijoita ollut aiempaa enemmän ja viimeinen pisara oli nainen, joka pyöräili koiran kanssa ohi. Koira oli irti! Sillä hetkellä oli oma koira onneksi sisällä, mutta oltiin juuri tultu 10min. aiemmin sisälle lenkiltä. Aiheutti hiukan sydämentykytyksiä...

Seuraavana yönä keksin, mihin vaihdan juoksulangan paikan. Laitoin sen alunperin tuohon paikalle, siksi etten keksinyt parempaa paikkaa. Oli aika raskas homma irrottaa ensin koukut seinästä ja kiinnittää uudelleen. Toisen pään kiinnitin puuhun ja jouduin käyttämään erittäin kyseenalaisia tikkaita. Sää oli vielä luotaantyöntävä: satoi jäistä tihkua. Kyllä mua paleli! Tikkaat kuitenkin kestivät ja sain langan paljon paremmin kiinni kuin mitä se alunperin oli. Nyt koira yltää edelleen ovelle ja terassille makoilemaan, mutta ei sen lähemmäs tietä. Kyllä on hyvä mieli!

Tuonkin homman kanssa sain todella painia ja pakottaa itseni töihin. Epätoivo oli monesti lähellä. Rasittavaa on joutua kaikki tekemään itse. Toisaalta... miten huonossa kunnossa ja saamaton olisinkaan, jos joku tekisi kaiken puolestani?