Kyllä voi ihminen olla väsynyt nukuttuaan melkein 12 tuntia! Koirien kanssa lenkillä rupesin tosissani ihmettelemään, mistä tämä väsymys tänään voi johtua. Ne pahanmakuiset keksit... kerran ennenkin olen huomannut yhteyden vehnän syömisen ja väsymyksen välillä. Tämä ei ole enää sattumaa.

Mä olin varsin tyytyväinen, kun löysin näin yksinkertaisen ja järkevän selityksen. Tämän voi hallita ja ennakoida. Toisin kuin kaiken maailman epämääräiset psykosomaattiset kivut, jotka tulevat milloin tulevat jostain menneisyydestä. Minä haluan kontrolloida kaiken mahdollisen. Tiedän toki sen olevan täysin mahdotonta. Onnellisimpia ihmisiä taitavat olla ne, jotka vain ottavat elämän sellaisena kuin se tulee. Mutta enhän minä ole väittänytkään osaavani elää...

Miina on opettanut minulle rakkautta ja hellyyttä. Nauttimaan yhdessäolosta. Huoletonta elämistä se ei ole kyennyt opettamaan. Tai minä en ole kyennyt ottamaan sellaista opetusta vastaan. Nyt jos koskaan minä huolehdin ja huolehdin, kun Miina puolestaan ottaa sairastelunsa tyynesti vastaan. Ei se piileksi missään surkeana, vaan tavoilleen uskollisena se hyppää syliini, kun olen koneella. Eihän se täysin oma itsensä ole siltikään. Ennen se huuteli omiaan useita kertoja päivässä, myös öisin. Nyt siltä ei irtoa kuin pari naukaisua.

Ei, en minä kykene vain nauttimaan tästä ajasta, mikä meillä vielä on yhdessä. Pelkään pitkittäväni lopullisen ratkaisun tekoa. Olen luvannut Miinalle ja itselleni, ettei lemmikkieni tarvitse kärsiä turhaan. Mikä se turha kärsimys sitten on? Enhän minä sitä tiedä! Onko aamuin illoin tabletin syöttäminen jo liikaa? Miina ainakaan ei siitä pidä.

Ehkä menen vain takaisin pihalle nauttimaan kevätauringosta. Ainakin voisin yrittää nauttia.