Tuntuu niin tylsältä, kun en jaksa hoitaa tuota pihaa. Tähän aikaan vuodesta on intoa ja oonkin monena päivänä ruopsutellut paikkoja vähän aikaa. Sitten tulee väsy. Niin monta vuotta oon haaveillut isosta pihasta ja nyt kun mulla on sellainen, niin se on suurimman osan kesästä nokkosten vallassa. Hoitamaton rumilus. Ihan kuin minä!

Kahteen edelliseen kotiini ehdin laittaa mansikkamaan. Ihan turhaan. Sinne ne jäi miesten armoille. Todennäköisesti ovat jo kuolleet hoidon puutteeseen ja marjat on menneet linnuille. Tänne en ole vielä saanut aikaan sitä tai uskaltanut. Olen asunut tässä kohta neljä vuotta. Nyt aloin ihan kunnon mansikkamaan laittoon. Haluan luottaa siihen, että tässä asun enkä muuta moneen vuoteen pois. Jos edes sen saisin hyvin tehtyä.

Ilahduin siitä, että nurmikko on alkanut sammaloitua. Jos saisin sen oikein lyhyeksi leikattua, niin se voisi joku päivä olla aika siisti... Liikaa jossittelua, mutta on se mahdollista ainakin.

Jos minulla olisi niin paljon energiaa, että saisin pihan pidettyä siistinä, niin sitten minun pitäisi olla edes osittain työkykyinen. Vai? Koko ajan on huono omatunto tästä kotona olemisesta. En oikein jaksa ymmärtää, miksi yhteiskunnan pitää minua elättää. Voisin minä jotain tehdä. Tunnen itseni loiseksi. En pidä siitä yhtään. Siispä on ihan oikein, että pihani ja kotini ovat epäjärjestyksessä ja rumat. Olen riittävän sairas.

En oikein saa itseäni vakuuttuneeksi.