Teen työtä itseni kanssa. Tiedän, että minun pitää "kerjätä verta nenästäni". Etsin hankaluuksia, jotta voisin opetella suhtautumaan niihin. Tämä on pitkä ja kivikkoinen tie. Minun on suututtava ja karkotettava ihmiset läheltäni, jotta voisin oppia. Olen kuin murrosikäinen lapsi. Ei. Minä OLEN murrosikäinen lapsi. Opettelen nyt aikuisena niitä taitoja, joita en saanut murrosiässä opetella. Kovan hinnan saan maksaa siitä, että olin kiltti ja hiljaa. Tämä on ihan kamalaa. Viattomat ihmiset joutuvat kärsimään, koska minun ei ollut aikanaan turvallista olla kotona oma itseni. Nyt olen itse oma turvani. Minulla ei ole mitään menetettävää. Nyt voin huutaa ihmisille, jotka puhuvat minulle väärällä hetkellä.

Heikko järjen ääni sanoo minulle, että rauhoitu. Kaikki on hyvin. Masentunut minä huutaa isolla äänellä, että epäonnistuin enkä pitänyt lupaustani. Järjen ääni vastaa, että mitään kamalaa ei ole tapahtunut. Kaikki on hyvin. Minun pitää vain hyväksyä se, että kukaan ei pidä minun puoliani. Surullista. Olen yksin oma turvani.

En ole varma, että kannattaako tämä työ, jos luvassa on vain yksinäisyyttä.

Hetkinen... minähän olen tullut tähän johtopäätökseen ennenkin! Minähän hakeuduin yksityiseen terapiaan aikanaan, koska mielestäni minulta oli jäänyt murrosikä elämättä ja tarvitsin apua siihen. Terapeutti kuitenkin oli eri mieltä! Hän puhui minut pyörryksiin siitä, että minulta puuttuu elämästäni kokonaiskuva tai jotain sinne päin. En siis silloin saanut sitä apua, jota hain ja nyt olen samassa pisteessä kuin pari vuotta taaksepäin. Opettelemassa elämään aikuisen ihmisen tavoin. Olipas ikävä havainto. Pari vuotta on mennyt hukkaan, koska uskoin muuta kuin itseäni. Noh, ei kai sille enää voi mitään. Enää minulla ei ole  varaa mennä terapeutille apua hakemaan. Tulipa tyhjä olo.