Ajatus töihin menosta ei ota helpottuakseen. En ole keksinyt yhtään syytä olla lähtemättä viikoksi johonkin. Eilen sain lisää syytä lähteä. Kylään tuli pari miestä kauppaamaan mittatilauskaappeja. Niitä minä tarvitsen ja todella paljon. Olematon kaappitila on tämän taloni suurimpia puutteita. Kahdesta kaapista sain tarjouksen 1600 euroa. Ensin hinta oli 1730, mutta niinhän siitä oli varaa laskea, kun sanoin, että pitää miettiä. Kiltti ja nopea olisi maksanut enemmän!

Kalliit kaapit. Valmiita saisi tietysti halvemmallakin, mutta jostain kumman syystä haluan nämä! Olisi minulla säästötilillä rahaakin niihin, mutta en halua koskea säästöihini. Haluan ansaita kaappini. Laitoin sähköpostiviestiä yhteen paikkaan, joka oli sijaista vailla. Illalla oksetti ajatus. Pelotti ihan kauheasti, vaikka samalla olin into piukkana miettimässä, mitä kaikkea pitää tehdä.

Tänään sain vastauksen, että sijainen on siihen paikkaan saatu, mutta toiseen paikkaan olisi tarvetta. Pelottaa. Olenko oppinut edellisistä työkokeiluista tarpeeksi? Vuosi sitten lähdin pyynnöstä kokeilemaan yhtä juttua, joka ei ollut odotusteni tasolla. En minä halunnut enkä jaksanut ruveta omaa kulttuuria luomaan vastahankaisten ihmisten pariin. Sitä edellisellä kerralla suostuin kuukaudeksi töihin, vaikka uskoin jaksavani vain 2 viikkoa. Silläkin kerralla minua pyydettin töihin. En ollut hakenut mitään töitä. Jaksoin sen kaksi viikkoa ja sitten tuli seinä eteen. Se oli kauheaa.

Tällä kertaa olen hakeutunut itse töihin. Olen luvannut tehdä viikon. Minulla ei ole vaihtoehtoja. Se on jaksettava. Sen jälkeen voin palata tylsyyteeni tai jopa miettiä uutta työpätkää. En halua istua kotona lopun elämääni tällä tavalla. Minun on lähdettävä maailmalle välillä. Olen jo liian pitkään ollut kotona. Nyt on aika lähteä. Kävi miten kävi.

Tänä vuonna olen huomannut aiempaa useammin, kuinka asioita tapahtuu, joiden on määrä tapahtua. Minulla on tästä juuri sellainen tunne. En saa hylätä unelma-ammattiani. Se on ollut minulle hyvin tärkeä, eikä se ole missään nimessä syy masennukseeni. Miksi sen siis hylkäisin?