Jee ja mikä helpotus!!! Lopultakin se kuntoutustukipäätös tuli! Myönteinen ja voimassa seuraavat kaksi vuotta. Loppuihan se jännitys ja pelko perseessä vihdoin ja viimein. Nyt voin taas alkaa vain olemaan kaikessa rauhassa. Hoitoa tosin mulla ei ole, mutta eipä ne edellisetkään hoidot ole muuta kuin haitaksi olleet.

Tässä eräänä päivänä mulla tuli mieleen yksi mahdollisuus, miksi terapiat eivät ole mua auttaneet. Mulla ei ole traumaattisia tapahtumia lapsuudessa. Mua ei ole hyväksikäytetty tai piiskattu, mulla ei ole ollut juoppovanhempia. Vähän oli koulukiusaamista, mutta se oli loppujen lopuksi aika harmitonta. Muuten en ollut olemassa. Mua vain ei kukaan huomioinut mitenkään. Ne kiusaajat oli ainoat, joille mä olin olemassa! Ei ole mitään mun menneisyydessä, johon terapiassa oikeasti voisi tarttua. Ei mitään. Äidin narsistisuuskaan ei ole pahimmasta päästä. Eikä sitäkään kyllä mitenkään ole käsitelty terapiassa. Mistähän sitten on ollut puhetta? En muista yhtään. Ehkä koko terapiaakaan ei ollut olemassa sen enempää kuin minuakaan. Yhtä tyhjänpäiväisyyttä kaikki tyynni.