Liian usein haikailen menneitä aikoja. Ihmettelen toistuvasti, miten olen voinut muuttua rauhallisesta elämäänsä tyytyväisestä ihmisestä pelkäksi hermoraunioksi. On vaikea uskoa, että se rauha oli harhaa. Pelkkää valhetta, mutta sellaista se kuitenkin oli. Reijon tapaaminen avasi Pandoran lippaan, eikä sulkeminen onnistu. Kaikki pelot ja traumat minussa vapautuivat enkä hallitse niitä.

Voisin jopa katsoa vanhasta kalenterista tarkan päivämäärän, jolloin Pandoran lipas avattiin. Joskus loppuvuodesta 2004 se tapahtui. Kenties lokakuussa. Eipä sillä tosin sen kummemmin väliä ole.

Olisiko se vanha harhassa ja valheessa eläminen kuitenkin parempi vaihtoehto kuin nykyinen? Tunsin ainakin hallitsevani elämääni enkä kaivannut muuta. Nykyinen vaihtoehto ei tarjoa minulle mitään. En kykene innostumaan mistään tällä hetkellä. Jos jostain innostunukin, niin se kuolee hyvin pian. En kerta kaikkiaan jaksa viedä mitään loppuun asti. Kerään vain pettymyksiä kaikkialta. Täytän Pandoran lipasta uusilla huonoilla kokemuksilla. Ei ihme, etten saa kantta kiinni. Lipas pullistelee ja voi hyvin.