En mennyt helvetin koiraleirille. Kissani järjestivät asiat sotkemalla asiat. Ne olivat levittäneet vintillä rotanmyrkyt ja mahdollisesti syöneetkin sitä. Aamulla lähdin kuitenkin viemään niitä alkuperäisen suunnitelman mukaisesti hoitoon tosin apteekin kautta. Ostin K-vitamiinia ennaltaehkäisevästi, koska eihän niillä vielä ole mitään myrkytysoireita. Ne tulevat vasta noin 2 pv myrkyn syömisestä. Lähtiessäni hoitolasta tajusin, ettei ostamani määrä riitä koko viikonlopuksi. Soitin apteekkin, ei heillä ollut enempää.

Hätäännyin. Päätin hakea paikalliselta eläinlääkäriltä lisää, mutta se vain oli kauempana kuin hoitola. Tässä vaiheessa luovuin leirille lähtemisestä. Tunnustin voimieni rajallisuuden. Olen muutenkin ollut ihan alamäessä vointini kanssa monen viikon ajan. Ei kannata leikkiä tulella. Päivän aikana oli monta kertaa sellainen olo, että haluan vain huutaa. Oikeastaan olo oli sellainen, että en enää kykene muuta kuin huutamaan. Niin huonosti en ole voinut aikoihin. En edes muista, milloin viimeksi. Nyt pidin kuitenkin jotenkin itseni kasassa. Koirat on hoidettava vielä.

Petin siis täydellisesti ihmisten luottamuksen. Mitäs luotitte masentuneeseen ihmiseen! Ei meihin kannata luottaa.

Ei minusta ole mihinkään. Paitsi ehkä pettämään odotukset.

En olisi sietänyt ihmisten seuraa muutenkaan. Mikähän siinä on, että kun on huono olo, niin haluan käpertyä yksinäisyyteen? Ja siitä on ihan oikeasti apua! Kiitos kissani! Kyllä te osaatte aina minun parhaakseni toimia.