Aikaisemmin päivällä näin sivusilmällä, kun äiti pienen lapsen ja koiran kanssa käveli tiellä. Arvelin, että he kävelevät pihani ohi, joten menin ottamaan Roopea kiinni. Sen juoksulanka, kun on niin pitkä, että se yltää tien reunaan ja pikkukoira juoksi fleksin päässä. Kun tulin pihalle, kuulin kovaa sättimistä Nainen otti maassa olevaa fleksiä käteen ja lähti kiskomaan koiraa poispäin. Ilmeisesti koira oli tempaissut fleksin kädestä ja olisi ollut tulossa Roopea katsomaan. He eivät olletkaan tulossa tähän suuntaan. Sättiminen jatkui ja jatkui. Teki mieli mennä sanomaan, ettei koiran torumisessa noin kauan ole mitään järkeä. Sitten äiti alkoi sättiä poikaa, kun ohi ajoi auto ja poika ei tajunnut väistää.... Toruminen kuului pitkän aikaa tieltä. Olipa pahantuulinen nainen!

Tekisi mieli sanoa, että tuli deja-vu ja samaistuin lapseen. Oikeasti osasin paremmin samaistua naiseen ja teki mieli käydä rauhoittelemassa häntä.

Surullista. En halua olla samanlainen. Silti aika usein olen juuri tuollainen. Puran pahaa tuultani viattomiin koiriini ihan niin kuin äitini aikoinaan purki pahaa tuultaan lapsiinsa.  

Olo on raskas ja tokkurainen. Nukun liian pitkään aamuisin. Oikeastaan torkun vain ja pyörin sängyssä, kun ei ole varsinaista syytä nousta ylös. Olisin halunnut käyttää ompelukonetta, mutta eihän se ompele. Alapistoja ei tee ollenkaan. En osaa korjata konetta, enkä edes tiedä, missä ohjekirja on. Etsin todennäköisimmät paikat, mutta ei löytynyt. Ärsyttävää. Halpa kone se kyllä oli alunperinkin ja lähes kertakäyttöinen.