Haaveilen jatkuvasti romanssista. Kaipaan syliin, lämpöä ja hellyyttä. En vain osaa tehdä asialle mitään. Reilu vuosi sitten lähestyin kyllä erästä miestä, johon olen edelleen ihastunut, mutta en saanut vastakaikua. En kykene siirtämään ajatuksiani toiseen ihmiseen. En edes tiedä, missä voisin muita tavata. Koiratapahtumissa on 99% ihmisistä naisia. Miehet, joita niissä näkee ovat puolestaan naisen seurana. Toisaalta en oikeasti jaksa tehdä mitään juuri minkään eteen. Huijaisin vain miehiä, jos yrittäisin muuta väittää. Ei minusta ole mihinkään parisuhteeseen ja yhdenyön suhteita en harrasta.

Eilisen päivän tuhersin viemärien aukaisun kimpussa. Jouduin todella pakottamaan itseni hommiin ja sitten kun vähän tökki, niin olin jo luovuttamassa. Monta kertaa luovututinkin ja jätin hommat sikseen. Onneksi putket ei loukkaannu, jos niille kääntää selän! Ihmisten kanssa on vaikeampaa. Ei kukaan jaksa minua ymmärtää, kun ei ole mitään näkyvää sairautta. Olen vain laiska ja hankala ja ikävä. Siksi yksin.

Välillä ehdin jo unohtaa olevani mitenkään vaivainen. Eilen sain kyllä maistaa saamattamuutta oikein kunnolla. Muistin taas, että tämmöinen surkea reppana minä olinkin.