Kissanpennut kasvavat ja rohkenevat lähestyä koiria aina vähän enemmän. Sateen ansiosta en pääse leikkaamaan nurmikkoa, joka on aivan veden vallassa. Perjantaina kävin Roopen kanssa koiranäyttelyssä ja se sai toivomani sertin. Mieli oli sen jälkeen aivan mielettömän korkealla! Ei pelkästään tuloksen vuoksi vaan myös iloisen kannustuksen ansiosta, mitä sain. Oli vaikea saada hymyä pois kasvoilta moneen tuntiin. Pari viime yötäkin on sen ansiosta mennyt ihanan syvässä unessa.

Harmi vain, kun tämä vuodatus ei näytä toimivan oikein kunnolla. Blogien seuranta ei näytä toimivan. Ihan kuin olisin aivan yksin, kun en näe, onko toiset kirjoitelleet mitään.

Ai niin! Sain tässä eräs ilta vanhan koulukaverin puhelinnumeron ja juteltiin joku puoli tuntia. Olipa se mukavaa! Taas sain kiitosta siitä, että avustin koulunkäynnissä. Tulin siihen tulokseen, että toisten auttaminen samalla selvensi asioita minullekin, joten lienen hyötynyt opettamisesta itsekin. Tosin se kaivertaa, että kaupunki ei maksanut minulle koulunkäyntiavustajan töistä vaikka ihan selvästi sitä työtä olen lapsena tehnyt.

Mustikoita olen käynyt poimimassa. Kivaa, kun niitä löytyy.

Aina välilla ja aika useinkin tarvitsen edelleen aikaa vain istumiseen sen kummemmin mitään tekemättä. En jaksa ajatella mitään masennusta tai tulevaisuutta. Kauan siihen menikin aikaa, mutta nyt minä oikeasti elän päivä kerrallaan. En tavoittele parantumista tai omaan ammattiin palaamista. Yritän vain selviytyä joka päivästä parhaan kykyni mukaan. Joskus saan enemmän aikaan, joskus en oikein mitään.