Juhannus. Taas yksi turha juhla, jolloin suurin osa ihmisistä viettää aikaa toisten ihmisten parissa. Minunkaltaiseni luuserit ja syrjäytyneet istuvat kotona yksin ihan kuten kaikkina muinakin päivinä. Suurin osa syrjäytyneistä on käsittääkseni nuoria peruskoulun päättäneitä, jotka eivät ole töissä eivätkä opiskelemassa. Mitä he tekevät? Luultavasti juovat päänsä täyteen toisten syrjätyneiden kanssa eli eivät ole edes yksin! Nörtit eivät syrjäydy. He pääsevät hyvillä todistuksilla hakemiinsa kouluihin. Eihän yksinäisyys kerro syrjäytymisestä vaan elämässä menestyminen.

Minä en ole monilla mittareilla syrjäytynyt. Minulla on hyvä tutkinto suoritettuna ja saisin töitä heti, kun vain haluaisin. Omasta näkökulmastani olen kyllä täysin syrjässä kaikesta. Ei minua kiinnosta mikään ja toisaalta pelkään kaikkea. Se vaihe, jolloin olin julkea ja äänekäs on mennyt ohi. Siitä oli vain haittaa, vaikka se oli täysin luonnollista masentuneen käytöstä ja tarpeellinen oman itseni etsinnän vaihe. Toisaalta se paljasti minulle totuuden ihmisistä. Kukaan ei todellakaan välitä minusta. Jäin yksin ja katkeroiduin.

Pelko. Niin, sehän minua vaivaa myös erittäin paljon. Kun tarpeeksi saa paskaa niskaan, niin johan sitä alkaa pelätä kaikkea mahdollista ja mahdotonta.

Yhden ihmisen kanssa haluaisin olla, mutta ei hän tule luokseni vaikka kuinka telepaattisesti olen sitä koittanut viestittää. Viisas ihminen. Ei minun kanssa todellakaan kannata olla tekemisissä.