Lumi on maassa ja minua hymyilyttää. Kaikki on niin puhdasta ja kaunista. Muutama lehtikasa jäi korjaamatta ja olkoon mun puolestani vaikka kevääseen. Talvirenkaat jouduin toki vaihtamaan itse, kun en enää uskaltanut mennä kesärenkailla liikkeeseen, mutta sekin tuli tehtyä. Olin tehokas ja kävin eilen kaupassa, jotta tänään ei tarttisi lähteä mihinkään. Minua talvi ei yllättänyt. Säätiedotus kertoi ihan hyvissä ajoin lumentulosta.

Ostin uuden tunkin, jolla ajattelin nostaa autoa kunnon työkalulla. Hah! Siinä menin metsään ja pahasti. Ensinnäkin siinä on renkaat alla. Se ei pysy luotettavasti paikallaan. Sitä ei myöskään saa käyttää muuhun kuin nostamiseen. Auto täytyy pitää ilmassa muullla keinoin renkaiden vaihdon aikana. No, Lidlistä ostin siihen nostopukit. Aikani yritin saada hommaa toimimaan ja sitten otin kiltisti auton oman tunkin ja vaihdoin 3 rengasta. Vielä kerran yritin ja tajusin, että niillä pukeilla ei saa riittävän korkealle mun autoa. Eli turhia ostoksia. Vaihdoin kaikki 4 rengasta sillä tunkilla, jolla oikeasti ei pitäisi vaihtaa renkaita muuta kuin rengasrikkotapauksissa.

Olen herännyt vähän aikaisemmin parina aamuna. En tiedä, voisiko se johtua siitä, että olen koittanut vähän kehua itseäni. Kävin pari päivää sitten saunassa ja katselin sen jälkeen itseäni peilistä. Totesin olevani ihan kaunis, kun kerrankin oli hiukset puhtaana ja auki. Sitten seuraavana aamuna kävin vaa'alla pitkästä aikaa ja painoni oli pudonnut. En ole kuukauteen harrastanut muuta liikuntaa kuin koirien kävelytystä ja olen syönyt ahmimalla, mitä sattuu. Silti paino vain putoaa. En käsitä, mutta iloinen olen! Olen toki ollut aivan tyytyväinen painooni jo 2 kiloa sitten, mutta ei kai se haittaisi, vaikka paino putoaisi alle 60 kilon? Nyt se oli tasan 60. Äh, ei se oikeasti mua liikuta. Olkoon vaan tasan tai yli tai ali. Mä olen parantunut laihduttamisesta ja SIITÄ olen onnellinen. Mulla ei ole enää pakkomiellettä laihduttaa ja syömisessä tuntuu olevan nyt hyvä tasapaino. Syön silloin, kun tekee mieli, mitä tekee mieli. Ei tarvitse miettiä kaloreita, rasvoja tai määriä. Syön sen verran kuin tarvitsen ja yritän ravita itseäni mahdollisimman hyvällä ruoalla. Muuta ei tarvita.

Toisaalta huomaan usein, että mua ei juurikaan liikuta kovinkaan moni asia. Se huolestuttaa. Koirille ärähdän herkästi ja niiden kehumiseen mun pitää pakottaa itseäni. Mulla ei ole tällä hetkellä mitään kunnollista ilon lähdettä. Mä vain olen. Kun ei innostu, niin ei sitten. Lumi nyt vähän ilahdutti, mutta ei niin paljon kuin ennen. Tarkemmin ajatellen mä vain teeskentelen iloista lumesta, koska mun pitäisi olla iloinen. Todellista mielenliikusta ei ole tapahtunut. Mun sydämeni on kylmä ja jäinen. Mikähän sen sulattaisi?